Myllykosken asema
Sodan aikana nuoriso kokoontu aina asemalla. Sitte myöhemmin oli sellanen sanontakin, että mennään junia passailemaan. Inkeroisistakin ajo nuoria polkupyörillä Myllykoskelle asemalle. Ja aseman toiselle puolelle KOP:n portaille nuoriso kokoontu etenki 1960-19970-luvuilla. KOP:n ja SYP:n portailla oli omat porukat, ei saanu mennä toistensa portaille.
Joskus kun nuoriso istui pankin portailla, tuli paikallinen poliisi siihen ja sanoi: Hajaantukaa!
Siel aseman lähellä asu yksi mies, joka harrasti maratonia ja oli oikein hyvässä kunnossa vaikka oli jo vanhempi. Sieltä sen puutarhasta kun pojat varasti omenia, niin ukko tuli ulos ja pojat lähti karkuun. Ukko juoksutti niitä sitten sinne Kouvolaan päin pitkälle, hän sano että kattoo vaan miten pojat juoksee!
Jos juna oli pysähtyny, niin siitä alta vaan luikahdettiin. Jopa polkupyörän kanssa! Muuten ois pitäny kiertää kilometritolkulla.
Mul on asemalt ensimmäinen muisto, kun Heikki Hasu voitti ne mitalit ja sit oltiin vastassa. Lapsen silmin se koko asema-aukio oli mustanaan väkeä. Se oli iso tapahtuma.
Ja Myllykoskel ei koskaan ollu niin paljon porukkaa liikkeellä, kun Heikki Hasu voitti. Silloin oli asema ihan täynnä väkeä. Muistan, et siit on tehty laulukin. Mie olin kattomas sitä silloin.
Laulu meni jotenkin näin: Heikki Hasu rekehen kun nostettiin, olympia-Antti tarttui ohjaksiin kii. Ja Katri juoksi aidanvierel Kuntulle ast, kun Heikki-poika liikkeel oli Viialast. Sit se siitä jatku.
Ja aseman luona oli silloin pienet ne tiet, ei ollu vielä katuja silloin. Et ymmärtää että oli tungosta silloin.
Asemalt tulee mieleen se haiseva seisomavessa. Aina piti käydä vessassa ennen kuin lähdettiin.
Rautakirja oli aseman vieressä. Ja suoraan radan varressa oli tavarajunien varasto. Ja asemal oli posti.
Myllykosken asemal oli aina junia. Ja myö asuttiin siellä aseman takaan. Niin piti aina junien alta mennä aina! Ja ihan sillä viisteen, oishan sielt toki kiertänytkin jostain kauempaa, mut, junien alta mentiin aina. Ja mie muistan, et kerran mie siel sukelsin kiveen. Ja polvi tuli kipeeks. Ja sit mie menin silleen kyykistyneenä sielt junan alta silleen jalka suorana, pyörin sieltä junan alta vissiin kuukauden verran. Mut ei voinut kiertää!
Kun uusi asema tuli, se oli toisella puolella rataa. Sellainen parakkimainen, hyvin vaatimaton rakennus.
Yheksän junaa aina ooteltiin asemalla. Mut en mie päässy koskaan kyytiin asti.
Vieläkin tulee mieleen se seisomavessan haju. Ihan kuin ois vetäny henkeen sit. Siin ei ollu kattoo eikä mitään. Oli siin sentään ovi! Naisten ja miesten puoli erikseen.
Sitä ties katsoo sellasen seisovan junan, minkä alta juoksi.
Kylän nuoret tapas asemalla, kun muutakaan paikkaa ei ollu.
Aseman taakse suolle ei saanu mennä marjaan, siitä varoteltiin.