Toivolan kartanossa

Eräänä lauantaina pyyhin pölyjä kotini kirjakaapista. Olin kolmetoistavuotias. Muu siivous oli jo tehty. Kevätauringossa hyllyjen pölyt näkyivät selvästi ja äiti pyysi minua vielä pyyhkimään pölyt myös kirjoista. Tuli vastaan pieni paksu kirja, jossa oli kauniisti kirjailtu valkoinen kangassuojus. Kirja oli ohuelle paperille tiheällä tekstillä painettu Raamattu. Näytin sitä äidille. "Toivolan parooni sen minulle anto rippilahjaks", äiti jotenkin vähätellen sanoi. Avasin kirjan ja luin: 25.5.1919 "Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan pääse isän tykö muutoin kuin minun kauttani" Joh. 14:6 sekä erillisenä kappaleena "Herra varjelkoon Sinut kaikesta pahasta. Hän varjelkoon sinun sielusi, rukoilee Henrik Wrede". 

Tiesin toki, että äitini oli minun ikäisenäni päässyt töihin Toivolan kartanoon. Se ei ollut enää silloin vankien työsiirtola. Henrik Wrede oli mennyt naimisiin ja tuonut rouvansa kartanoon. Äitini oli siellä pikkupiikana. Teki töitä pihalla ja puutarhassa, juoksi asioilla. Joskus souti vieraita Kymen yli Viialan puolelle. Hän joutui joskus tappamaan kanoja ja kynimään niitä aterian tarpeiksi. Paroni kutsui häntä nimityksillä "siä piän elävä". Matilda Wredekin kävi siellä. Olihan Rabbelugn vain muutaman kilometrin päässä. Kerran Matilda pyysi äitiäni auttamaan häntä valitsemaan jo rehuiksi menevien porkkanoiden joukosta parhaimpia sanoen "nämä menevät eräälle hyvin köyhälle perheelle."

Kartanossa piiat ja rengit asuivat vinttihuoneissa. Aamuvarhain emäntäpiika tuli herättelemään heitä: "Stig up, flickor och gossar, stor dag e ute". He olivat talon ruuissa, söivät väentuvassa. 

Rippikoulun äiti kävi Anjalan kirkolla, kaksi viikkoa syksyllä ja kaksi keväällä. Koska hän oli paronin piika, hänet oli majoitettu pappilaan. Hän ei osannut arvostaa paronin hyväntahtoisuutta, vaan olisi paljon mieluummin yöpynyt siellä, missä muutkin nuoret. Siellä olisi toki ollut hauskempaa. 

Paroni oli huomannut, että äitini viihtyi puutarhatöissä. Hän lupasi, että kunhan äiti täyttäisi kahdeksantoista, hän panisi äidin puutarhurikouluun. Se olisi tietysti edellyttänyt, että äiti olisi pysynyt töissä kartanossa siihen asti ja ehkä myös sen jälkeen. Äiti ei ollut kuitenkaan siihen valmis. Kartanonherran patriarkaalinen uskonnollisuus ahdisti. Lisäksi lapseton isäntäväki oli tuonut ottolapseksi kartanoon äidin koulutoverin kylältä. Häntä olisi nyt pitänyt puhutella neidiksi. Se tuntui nurinkuriselta. Niinpä sitten kun työtoveri muutti Loviisaan keittäjäksi, tämä houkutteli äidin mukaansa lapsenhoitajaksi samaan perheeseen. Siellä pikkupojat kaipasivat hoitajaa. Paroni oli kovin vihainen pikkupiialleen, kun tämä irtisanoutui. Hän jopa tukisti tyttöä. Hän kuitenkin kirjoitti hyvän työtodistuksen 1. syyskuuta 1919 ja vahvisti sen sinetillään. Äitini täytti kuusitoista vasta 19.12.1919. 

Toivolan kartano ei ollu kovin iso, mut se oli kaunis. Sellanen kakskerroksinen. Iso puisto Kymijoelle päin. Kartanoa ei enää ole. Silloin kun tuli se pakkoluovutus siirtolaisille, niin ne myi sen kartanon Jääskeläisille. Ja silloin siitä vei kuka hirret, kuka ikkunat.